Insinöörikoulutus 100 vuotta, osa 5/5

1992-2012: Insinööri goes international

Ammattikorkeakoulujen kahdelle ensimmäiselle vuosikymmenelle on ollut leimallista tietotekniikan ilmiömäinen kehitys sekä koulutuksen ja työelämän kansainvälistyminen.

Lukuisat tahot olivat pitäneet opistoasteen kehittämistä ammattikorkeakouluiksi turhankin rohkeana ja jopa epäilyttävänä tavoitteena ennen ammattikorkeakoulukokeilun käynnistymistä vuonna 1991. Jännitteitä syntyi niin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kuin eri alojen välille. Suomen teknillinen seura esimerkiksi epäili, että monialaiset ammattikorkeakoulut uhkaisivat insinöörikoulutuksen asemaa.

Elinkeinorakenteen muuttuminen edellytti kuitenkin koulutustason kohottamista muun muassa teollisuudessa. Samaan aikaan kansainvälistyminen ja Euroopan yhdentyminen vaativat koulutuksen kansainvälistä vertailtavuutta ja tutkintojen vastaavuutta. Opistoasteen koulutusta ryhdyttiinkin kehittämään osana korkeakoulutusta muun muassa saksalaisen ja hollantilaisen ammattikorkeakoulujärjestelmän jalanjäljissä.

Kansainvälisen toiminnan ja opiskelijoiden kielitaidon kohentaminen olivat yksi keskeinen ammattikorkeakouluille asetettu tavoite. Lisäksi tavoitteena oli kohottaa opettajien pätevyyttä, tiivistää yhteistyötä työelämän kanssa ja luoda korkeakoulutasoiset kirjasto- ja tietopalvelut. Kokeiluvaiheen kiistakapuloiksi muodostuivat muun muassa ammattikorkeakoulujen rahoitus ja hallinto sekä niissä tehtävä tutkimus.

Kesäkuussa 1994 valtioneuvosto hyväksyi kiistoista huolimatta korkeakoulutuksen kehittämissuunnitelman, joka sisälsi tiede- ja taidekorkeakoulujen lisäksi ammattikorkeakoulut. Eduskunta hyväksyi lain ammattikorkeakouluista jo seuraavana vuonna, ja lopullisesti muun muassa insinöörikoulutuksesta tuli korkeakoulutusta vuonna 1996, kun ensimmäiset vakinaiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa.

Tietotekniikka määrää tahdin 1990-luvulla

Opetusministeriö oli edellyttänyt väliaikaisilta ammattikorkeakouluilta merkittäviä satsauksia tieto- ja viestintätekniikan laitteistoon, osaamiseen ja koulutukseen, mikä toimi myöhemmin myös yhtenä mittarina ammattikorkeakoululuvan saamiselle. 1990-luvun edetessä tietotekniikka ja internet tulivat yhä useamman ulottuville, mikä loi suuret odotukset alan tuotteille ja palveluille. Tietoliikennetekniikan koulutuspaikkoja lisättiin työelämän toiveesta, ja moni insinööriopiskelija työllistyi alalle jo ennen valmistumista.

2000-luvun lähestyessä tietotekniikka-alan yritysten markkina-arvot kohosivat mielikuvituksellisiin mittoihin maailmanlaajuisesti. Syntyi niin kutsuttu it-kupla, joka puhkesi useiden alan yritysten mennessä konkurssiin 2000-luvun alussa. Suuri määrä suomalaisiakin tietotekniikkainsinöörejä jäi yhtäkkiä työttömiksi, ja alan koulutuspaikkoja jyvitettiin jälleen muille tekniikan aloille.

Saksa ja Kiina kutsuvat suomalaisinsinöörejä

Vientiteollisuus on ollut pienelle Suomelle elinehto jo sen sadan vuoden ajan, joka insinöörejä on koulutettu. Euroopan yhdentymisen ja talouden globalisaation myötä kilpailu niin työstä kuin tekijöistä käydään kuitenkin yhä enemmän maailmanlaajuisilla markkinoilla.

Esimerkiksi suomalaisen teknologiateollisuuden ulkomaisissa tytäryhtiöissä työskenteli vielä vuonna 2000 vajaat 140 000 ihmistä. 10 vuotta myöhemmin työntekijöitä oli jo yli 300 000. Suomessa työntekijöiden määrä oli pysynyt samaan aikaan ennallaan. Siinä missä osa teollisuuden työpaikoista on siirtynyt edullisen tuotannon maihin, myös insinööreille on tarjoutunut uusia mahdollisuuksia kansainvälisissä tehtävissä.

Työntekijöiden liikkuvuus helpottui huomattavasti muun muassa vuonna 1995 Suomen liityttyä Euroopan Unioniin. 2000-luvulla yhä useampi insinööri päätyykin työskentelemään EU:n alueelle, Kiinaan tai Yhdysvaltoihin. Osa työllistyy suoraan ulkomaisen yrityksen palvelukseen, osa lähtee muille maille komennukselle tai yrittäjiksi.

– Kansainvälisyys on insinöörien työssä arkipäivää, mikä näkyy muun muassa siinä, että englannin kieli on yleinen työväline. Sitä ei enää niinkään lueta kielitaitoon, vaan englannin osaaminen on enemmänkin perusedellytys, sanoo Uuden Insinööriliiton tutkimuspäällikkö Aila Tähtitanner.

Yhdeksän kymmenestä käyttää vierasta kieltä

UIL keräsi tietoja insinöörien työn kansainvälisyydestä syksyllä 2003. Jo silloin joka neljännen insinöörin työkieli oli englanti, ja joka kuudennella oli alaisia tai vetämänsä projektiryhmän jäseniä toisessa maassa. Ulkomailla oli työskennellyt noin joka kuudes insinööri, tyypillisesti 1-3 vuoden ajan.

– Tehtäväalueet ulkomailla työskennellessä olivat monipuolisempia kuin kotimaassa. Paljon oli tehty kaupallisia tehtäviä, tuotekehitystä, käyttö- ja ylläpitoluonteisia tehtäviä sekä tuotantoon liittyviä tehtäviä, Tähtitanner selvittää. Insinöörit kertoivat työnsä kansainvälistymisestä muun muassa seuraavaa:

•  40 % osallistuu joskus projekteihin, huoltoihin tai asennuksiin vieraassa maassa
•  50 % kouluttaa tai pitää esitelmiä vieraalla kielellä
•  60 % toimii kansainvälisessä verkostossa
•  70 % osallistuu vieraskielisiin konferensseihin, seminaareihin tai koulutuksiin
•  80 % käyttää joskus vierasta kieltä kokouksissa
•  90 % käyttää vierasta kieltä sähköpostiyhteyksissään

Esitetyt prosentit on pyöristetty lähimpään kymmeneen. Tutkimuspäällikkö Tähtitanner arvioi, että insinöörikoulutuksen 100. juhlavuotena luvut ovat merkittävästi suuremmat kuin kyselyä tehtäessä yhdeksän vuotta sitten.



Lähteinä mm:
Insinöörin etiikka tietoyhteiskunnassa – Versio 2.0
Katsaus Suomen ammattikorkeakoulujärjestelmään
Omalla tiellä – Ammattikorkeakoulut kymmenen vuotta

www.arene.fi
www.teknologiateollisuus.fi
www.uil.fi

Ihme nimeltä insinöörinainen

Tekniikka on ollut perinteisesti miesten maailma – insinööreistä edelleen vain 13 prosenttia on naisia. Millaista on opiskella, työskennellä, yrittää, opettaa ja johtaa naisena miesvaltaisella alalla? Ja miksi ihmeessä nuorten naisten kannattaisi valita hoito- tai kasvatusalan sijaan tekniikkaa?

 




Katriina Schrey-Niemenmaa
lehtori, Metropolia:  
”Eteneminen riippuu naisen omista prioriteeteista. Teollisuus
ei ole asettanut esteitä.”

"Olen työskennellyt urastani kolmanneksen teollisuudessa, kolmanneksen järjestössä ja kolmanneksen korkeakoulussa. Valitsin aikanaan lääkäri- ja tekniikanopintojen välillä ja päädyin tekniikkaan juuri siksi, että se antaa laajan pohjan moneen eri työtehtävään.

Naiset hakeutuvat helpommin naisvaltaisille aloille tradition vuoksi. Muutoksen pitäisi lähteä varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta. Pitäisi luontevasti välittää asenne, että matemaattis-luonnontieteelliset ilmiöt ja opinnot ovat huiman hauskoja ja yhtä lailla poikien ja tyttöjen juttuja. Opinto-ohjauksella on jatkossa aivan valtava merkitys. Tärkeää on myös kertoa, että tekniikka mahdollistaa yhteiskunnan kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin lisääntymisen.

Ainoastaan urani alussa teollisuuden oppilaitoksen opettajana sain oikein miettiä, miten vien pienenä naisen viestini läpi opiskelijoille. Miehet olivat minua vanhempia ja jo valmistuneet asentajiksi. Oma taustani oli teoriapohjainen.

Eteneminen on naisen omien prioriteettien ohjaamaa. Toisaalta useat naiset ovat arkoja tuomaan osaamistaan ja toiveitaan esille. Ei ehkä haeta vaativampia tehtäviä, eikä korkeampaa palkkaa. Omissa uravalinnoissanikin mahdollisuus yhdistää työ perheen elämään on ajanut aseman tavoittelun ohitse. Teollisuus ja työpaikat eivät ole asettaneet esteitä.”


Annamari Koskela
26, Standardisation and Harmonisation Expert, Wärtsilä:
”Naisen pitää todistaa pätevyytensä eri tavalla kuin miehen.”

”Muutamat insinöörit lähipiiristäni kannustivat minua tekniikan alalle. Kone- ja tuotantotekniikka oli aloista laajin ja tarpeeksi äijämäinen, joten hain opiskelemaan sitä Vaasan ammattikorkeakouluun. Armeijan käyneenä minua ei vaivannut se, että luokallani oli vain kaksi naista. Yhteistyö miesten kanssa on helppoa, sillä he ovat suoraviivaisia.

Sain harjoittelupaikan asentajana Wärtsilän testilaboratoriosta, jossa naiset ovat harvinainen näky. Opinnäytetyön tein myös Wärtsilälle. Tehtäväni oli optimoida standardikomponenttikirjasto, ja kun Wärtsilällä aukesi paikka standardisoimis- ja harmonisoimisryhmässä, minua kannustettiin hakemaan sitä. Olen ryhmän ainoa jäsen Suomessa, mutta Vaasassa työskentelen 10 hengen porukassa, jossa kaikki muut ovat miehiä.

Koen, että tällä alalla naisen pitää todistaa pätevyytensä hieman eri tavalla kuin miehen. Joskus saattaa olla tilanteita, joissa joutuu raivaamaan tietä, mutta huumorilla ja luonteella pääsee pitkälle. Kommentit ”Annamari taitaa olla porukan ainut äijä” lämmittävät mieltä.

Uskon, että ennakkoluulot ja tietämättömyys estävät naisia hakemasta alalle. Lukiolaistytöt pelkäävät matikkaa ja fysiikkaa ja kuvittelevat, että koneinsinöörit työskentelevät naama rasvassa. Olen käynyt puhumassa tekniikan opiskelusta lukiolaisille, ja se, että olen nainen, herättää keskustelua ja hämmästystä positiivisella tavalla.”


Pirkko Harsia
53, talotekniikan yliopettaja ja koulutuspäällikkö, TAMK:
”Ennakkoluulot naisia ja tekniikkaa kohtaan tulevat alan ulkopuolelta.”

”Olen perheestä, jossa kaikki ovat osanneet matematiikkaa. Ei ollut edes sellaista vaihtoehtoa, etten olisi osannut laskea. Otaniemi tuli tutuksi jo kouluaikana, koska kaksi siskoani asui siellä, ja halusin sinne opiskelemaan. Sähkötekniikan valitsin kohtalon oikusta.

Myös mieheni on sähköinsinööri, hän otti minut harjoitteluun YIT:lle. 1980-luvulla meillä oli oma sähköurakointiyritys, jossa työskenteli jopa 20 asentajaa. Minä toimin sähköurakoinnin ja sähkötöiden esimiehenä. TAMKissakin työkaverit ovat olleet pääosin miehiä. Miesten kanssa on helppo tulla toimeen. He ovat rehellisiä ja huumorintajuisia.

Sähköalalla on edelleen vain noin 5 prosenttia naisia. Tekniikan alalla on kuitenkin tasa-arvoinen suhtautuminen naisiin. Ennakkoluulot naisia ja tekniikkaa kohtaan tulevat alan ulkopuolelta. Ympäröivä maailma leimaa insinööriyden miehiseksi.

Olen ollut mukana tytöt ja tekniikka -hankkeissa, mutta ne ovat kuihtuneet viime vuosina, vaikka niitä pitäisi olla niin kauan kuin tilanne on tämä. Pahin asia on se, että tytöille ei aidosti kerrota, kuinka mielenkiintoisia, monipuolisia ja hyvin palkattuja töitä alalla on. Luulen, että myös uran ja perhe-elämän yhdistäminen onnistuu tekniikan alalla hyvin, koska alalla on mahdollista tehdä erilaisia töitä eri elämäntilanteissa.”


Satu Nissi-Rantakömi
39, tutkimusinsinööri, Kesko:
”Tekstiiliala on luontevaa liittää naisiin, mutta tämä on todella
insinöörimäistä työtä.”

”Olen aina tehnyt käsitöitä, ja halusin, että työni liittyy tekstiileihin. Kun lähdin opiskelemaan vaatetusteknikoksi, minulla ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä työ pitää sisällään. Ala vei kuitenkin täysin mukanaan: valmistuin teknikoksi vuonna 1995 ja diplomi-insinööriksi vuonna 2002. Pääsin tekstiiliasioihin syvemmälle kuin koskaan olin kuvitellut.

Tekstiili- ja vaatetustekniikka on hyvin naisvaltainen ala, ja viihdyimme hyvin miesvaltaisissa kouluissa. Keskon tuotetutkimusyksikössä työkavereinani on sekä naisia että miehiä. Olen mukana muun muassa ISO-standardisoinnissa, ja kansainvälisissä yhteyksissä korostuu se, että on joitakin maita, joissa alan päätöksentekijät ovat valtaosaltaan miehiä. Yhteistyö on sujunut silti hyvin.

Tekstiiliala on luontevaa liittää naisiin ja käsillä tekemiseen, mutta tämä on todella insinöörimäistä työtä, joka vaatii paljon teknistä tekemistä ja osaamista. Vaatetus- ja tekstiilitekniikan alalla naiset pääsevät etenemään urallaan hyvin.

Nuorten naisten pitäisi saada lisää informaatiota tekniikan alasta. Olisi tasapainottavaa, jos alalla olisi enemmän naisia.”



Lähteenä mm:
www.uil.fi