Insinöörikoulutus 100 vuotta, osa 5/5

1992-2012: Insinööri goes international

Ammattikorkeakoulujen kahdelle ensimmäiselle vuosikymmenelle on ollut leimallista tietotekniikan ilmiömäinen kehitys sekä koulutuksen ja työelämän kansainvälistyminen.

Lukuisat tahot olivat pitäneet opistoasteen kehittämistä ammattikorkeakouluiksi turhankin rohkeana ja jopa epäilyttävänä tavoitteena ennen ammattikorkeakoulukokeilun käynnistymistä vuonna 1991. Jännitteitä syntyi niin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kuin eri alojen välille. Suomen teknillinen seura esimerkiksi epäili, että monialaiset ammattikorkeakoulut uhkaisivat insinöörikoulutuksen asemaa.

Elinkeinorakenteen muuttuminen edellytti kuitenkin koulutustason kohottamista muun muassa teollisuudessa. Samaan aikaan kansainvälistyminen ja Euroopan yhdentyminen vaativat koulutuksen kansainvälistä vertailtavuutta ja tutkintojen vastaavuutta. Opistoasteen koulutusta ryhdyttiinkin kehittämään osana korkeakoulutusta muun muassa saksalaisen ja hollantilaisen ammattikorkeakoulujärjestelmän jalanjäljissä.

Kansainvälisen toiminnan ja opiskelijoiden kielitaidon kohentaminen olivat yksi keskeinen ammattikorkeakouluille asetettu tavoite. Lisäksi tavoitteena oli kohottaa opettajien pätevyyttä, tiivistää yhteistyötä työelämän kanssa ja luoda korkeakoulutasoiset kirjasto- ja tietopalvelut. Kokeiluvaiheen kiistakapuloiksi muodostuivat muun muassa ammattikorkeakoulujen rahoitus ja hallinto sekä niissä tehtävä tutkimus.

Kesäkuussa 1994 valtioneuvosto hyväksyi kiistoista huolimatta korkeakoulutuksen kehittämissuunnitelman, joka sisälsi tiede- ja taidekorkeakoulujen lisäksi ammattikorkeakoulut. Eduskunta hyväksyi lain ammattikorkeakouluista jo seuraavana vuonna, ja lopullisesti muun muassa insinöörikoulutuksesta tuli korkeakoulutusta vuonna 1996, kun ensimmäiset vakinaiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa.

Tietotekniikka määrää tahdin 1990-luvulla

Opetusministeriö oli edellyttänyt väliaikaisilta ammattikorkeakouluilta merkittäviä satsauksia tieto- ja viestintätekniikan laitteistoon, osaamiseen ja koulutukseen, mikä toimi myöhemmin myös yhtenä mittarina ammattikorkeakoululuvan saamiselle. 1990-luvun edetessä tietotekniikka ja internet tulivat yhä useamman ulottuville, mikä loi suuret odotukset alan tuotteille ja palveluille. Tietoliikennetekniikan koulutuspaikkoja lisättiin työelämän toiveesta, ja moni insinööriopiskelija työllistyi alalle jo ennen valmistumista.

2000-luvun lähestyessä tietotekniikka-alan yritysten markkina-arvot kohosivat mielikuvituksellisiin mittoihin maailmanlaajuisesti. Syntyi niin kutsuttu it-kupla, joka puhkesi useiden alan yritysten mennessä konkurssiin 2000-luvun alussa. Suuri määrä suomalaisiakin tietotekniikkainsinöörejä jäi yhtäkkiä työttömiksi, ja alan koulutuspaikkoja jyvitettiin jälleen muille tekniikan aloille.

Saksa ja Kiina kutsuvat suomalaisinsinöörejä

Vientiteollisuus on ollut pienelle Suomelle elinehto jo sen sadan vuoden ajan, joka insinöörejä on koulutettu. Euroopan yhdentymisen ja talouden globalisaation myötä kilpailu niin työstä kuin tekijöistä käydään kuitenkin yhä enemmän maailmanlaajuisilla markkinoilla.

Esimerkiksi suomalaisen teknologiateollisuuden ulkomaisissa tytäryhtiöissä työskenteli vielä vuonna 2000 vajaat 140 000 ihmistä. 10 vuotta myöhemmin työntekijöitä oli jo yli 300 000. Suomessa työntekijöiden määrä oli pysynyt samaan aikaan ennallaan. Siinä missä osa teollisuuden työpaikoista on siirtynyt edullisen tuotannon maihin, myös insinööreille on tarjoutunut uusia mahdollisuuksia kansainvälisissä tehtävissä.

Työntekijöiden liikkuvuus helpottui huomattavasti muun muassa vuonna 1995 Suomen liityttyä Euroopan Unioniin. 2000-luvulla yhä useampi insinööri päätyykin työskentelemään EU:n alueelle, Kiinaan tai Yhdysvaltoihin. Osa työllistyy suoraan ulkomaisen yrityksen palvelukseen, osa lähtee muille maille komennukselle tai yrittäjiksi.

– Kansainvälisyys on insinöörien työssä arkipäivää, mikä näkyy muun muassa siinä, että englannin kieli on yleinen työväline. Sitä ei enää niinkään lueta kielitaitoon, vaan englannin osaaminen on enemmänkin perusedellytys, sanoo Uuden Insinööriliiton tutkimuspäällikkö Aila Tähtitanner.

Yhdeksän kymmenestä käyttää vierasta kieltä

UIL keräsi tietoja insinöörien työn kansainvälisyydestä syksyllä 2003. Jo silloin joka neljännen insinöörin työkieli oli englanti, ja joka kuudennella oli alaisia tai vetämänsä projektiryhmän jäseniä toisessa maassa. Ulkomailla oli työskennellyt noin joka kuudes insinööri, tyypillisesti 1-3 vuoden ajan.

– Tehtäväalueet ulkomailla työskennellessä olivat monipuolisempia kuin kotimaassa. Paljon oli tehty kaupallisia tehtäviä, tuotekehitystä, käyttö- ja ylläpitoluonteisia tehtäviä sekä tuotantoon liittyviä tehtäviä, Tähtitanner selvittää. Insinöörit kertoivat työnsä kansainvälistymisestä muun muassa seuraavaa:

•  40 % osallistuu joskus projekteihin, huoltoihin tai asennuksiin vieraassa maassa
•  50 % kouluttaa tai pitää esitelmiä vieraalla kielellä
•  60 % toimii kansainvälisessä verkostossa
•  70 % osallistuu vieraskielisiin konferensseihin, seminaareihin tai koulutuksiin
•  80 % käyttää joskus vierasta kieltä kokouksissa
•  90 % käyttää vierasta kieltä sähköpostiyhteyksissään

Esitetyt prosentit on pyöristetty lähimpään kymmeneen. Tutkimuspäällikkö Tähtitanner arvioi, että insinöörikoulutuksen 100. juhlavuotena luvut ovat merkittävästi suuremmat kuin kyselyä tehtäessä yhdeksän vuotta sitten.



Lähteinä mm:
Insinöörin etiikka tietoyhteiskunnassa – Versio 2.0
Katsaus Suomen ammattikorkeakoulujärjestelmään
Omalla tiellä – Ammattikorkeakoulut kymmenen vuotta

www.arene.fi
www.teknologiateollisuus.fi
www.uil.fi