Tekniikan tohtori Veikko Valorinta toimi Tampereen teknillisen opiston vararehtorina vuosina 1962–1965 ja rehtorina 1966–1981
”Teillähän on se Valorinta, kysykää siltä”
Veikko Valorinnan, 94, ensi kosketus Tampereen teknilliseen opistoon tapahtui sota-ajan jälkeen vuonna 1946, kun rehtori Jansson soitti ja pyysi häntä opettajaksi.
- Olin vain yhden vuoden, ja sitten tulikin aika pitkä paussi ennen kuin palasin. Olin töissä Lokomolla, tehtiin sotakorvaustavaroita ja takeita suuriin laivatilauksiin.
- Vuonna 1958 tuli lehtorin paikka auki. Epäröin asiaa vähän, mutta rehtori Talvitie kannusti, että ”paperit sisään vaan”. Teki vähän mieli jo muualle Lokomolta. Olin väitellyt tohtoriksi ja Lokomon johtaja Kivekäs arveli, että ”mistähän meillä tohtorille paikka löytyisi”. Ajattelin sen merkitsevän, että mene pois. Ei siihen aikaan teollisuudessa tohtoreita tarvittu.
Valorinta myöntää alussa vähän jännittäneensä opettamista. Oppilaat olivat vanhempia kuin nykyään, koska sota-aikaa oli välissä viisi vuotta, ja opiskelijoilla piti olla pakollinen työkokemuskin ennen opiskelua.
- Opetin ainakin raaka-aineoppia ja mekaanista teknologiaa. Vaikka oppilaat saattoivat olla itseäni vanhempia, he kunnioittivat opettajaa kyllä, se kun saattoi vaikuttaa numeroon.
Arvosanat Gaussin käyrällä
Rehtorin tehtävät aukesivat Veikko Valorinnalle vuonna 1962. Opiskelijamäärä kasvoi, kone- ja sähkötekniikan opetus muuttivat uudisrakennukseen Teiskontielle, koska Pyynikintiellä luokkatiloja oli vähän ja ryhmäkoot isoja, noin 40 oppilasta aina luokassa.
Teknillisen opiston uudisrakennusta suunniteltiin alun perin Teiskontien päähän, nykyisen Kalevan kirkon kohdalle, mutta tontti todettiin aivan liian pieneksi. Sitten kun uusi talo oli saatu valmiiksi Teiskontie 33:een, ei muuttoon ollut varattu rahaa lainkaan.
- Oppilaat sen muuton sitten tekivät. Konelaboratorion tunnit käytettiin muuttoon, yksi oppilas järjesti kuorma-auton, ja niin se muutto onnistui.
- Rahasta oli aina tiukkaa. Ammattikasvatushallitus eli AKH valvoi tarkasti rahankäyttöä. Sillä lailla Tampereella oli vaikutusvaltaa, että AKH aina kysyi, mitä Tampere ja Valorinta sanovat. Jos joku oppilas vaikka soitti AKH:een, sieltä sai vastauksen, että ”teillähän on se Valorinta, kysykää siltä”.
AKH määräsi tuntijaon ja opetussuunnitelmat olivat valtakunnallisia eli kaikilla oli sama OPS. Arviointikin oli määrätty. Luokan keskiarvo sai olla 7 (asteikolla 4–10) ja arvosanajakauman tuli noudattaa ns. Gaussin käyrää. Näin saatiin taso pysymään vakaana.
- Arviointilistat olivat isossa opettajanhuoneessa, ja siellä opettajat kävivät merkitsemässä numerot. Rehtorina sitten tarkistin, että kaikki arvosanat oli annettu. Ns. teknikkoluokilla eli teknikosta insinööreiksi opiskelevilla 3-vuotisilla linjoilla arvosanat aina meinasivat ylittyä, oppilaat kun olivat niin hyviä.
- Lukujärjestykset tehtiin niin, että vakituiset opettajat saivat jo keväällä ilmoittaa, mitä luokkaryhmiä ja aineita haluavat opettaa. Opettajat kutsuttiin sitten elokuussa tekemään lukujärjestykset. Tuntiopettajien hankinta kuului minulle, ja oli siinä aina kesäisin tekemistä, kun piti soitella 150 tuntiopettajaa töihin.
Koulumenestystä seurattiin tarkkaan
- Oppilasaines oli sekä hyvää että huonoa. Myöhemmin valtiovarainministerinä tunnetuksi tullut Iiro Viinanenkin oli oppilaana, minkä sain tietooni vasta myöhemmin. Oikein hyvä oppilas hän olikin, heillä oli Riihimäellä oma paja.
- Muistan myös erään tyttöoppilaan, joka koepaperiin kirjoitti: ”Anteeksi, en osaa enempää.” Ei tainnut valmistua muistikuvani mukaan. Yleensä oppilaat valmistuivat ajallaan eli neljässä vuodessa. Valmistuminen saattoi viivästyä, jos meni välillä töihin. Valmistumista edesauttoi pelko siitä, että jää luokalleen. Jos jäi luokalleen, joutui suorittamaan aineet uudelleen, ja sitä siis varottiin. Ja tietenkin oli myös se pykälä, että jos oli riittävän huono koulumenestys, ei enää saanut opiskella teknillisessä oppilaitoksessa. Opettajankokouksessa aina päätettiin, annetaanko pykälä vai ei.
Veikko Valorinta lähettää nykyopiskelijoille sellaisia terveisiä, että insinööriys on kovaa työtä. Hän kannustaa opiskelemaan kunnolla, jotta pärjää elämässä.
- Kyllä Suomen teollisuudella tulevaisuutta on, aina on uusia suunnitelmia, rahastahan kaikki on kiinni. Mutta koulutuksesta ei saa tinkiä, pitää pystyä kouluttamaan hyvin. Jos pystytään kouluttamaan yhtä hyvin kuin tähän asti, on insinööreillä kysyntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti.